Hengähdyspaikka

Täällä Kainuussa, noin 65 kilometrin päässä kotoani on yksi aivan erityinen paikka, erityinen ainakin minulle. Paikka on minulle muiden silmin katsottuna mummolani, mutta minulle itselleni se on paljon enemmän. Se on suuri osa tarinaani ja ehkä vielä suurempi osa minua ja sitä, miksi olen juuri tällainen. 


Luulisi, ettei Venäjän rajan lähellä, Kainuun korpien keskellä, olisi juuri mitään muuta kuin päättymättömiä karuja hiekkateitä, joiden varrella ei asu ketään sekä loppumattomia tylsiä mäntykankaasta muodostuvia metsiä. Itse olen kuitenkin oppinut tuntemaan Kainuun korpien keskellä sijaitsevan mummolani monimuotoisen ympäristön ja historian kuluneiden vuosien aikana, eikä mikään voi enää elämässäni korvata sitä kaikkea.

Suhteeni hengähdyspaikkaani

Suhteeni tähän erityiseen paikkaan on ollut läheinen ja merkittävä minun lapsuudestani asti. Kun synnyin, asuimme Oulussa ja kun lähestyin kahden vuoden ikää, muutimme Lahteen. Vaikka matkaa mummolaani oli Lahdesta 600 kilometriä ja Oulusta 300 kilometriä, menimme lomilla ja viikonloppuisin mummolaani aina sen ollessa mahdollista. 




Nuoreksi kasvettuani olen huomannut, että maatila on ollut oiva paikka oppia vastuulliseksi ja työtä tekeväksi ihmiseksi. Maatilalla päivä on alkanut aikaisin ja heti aamupalan jälkeen ovat alkaneet päivän työt. Laiskottelulle, jouten ololle, televisiolle, pelaamiselle eikä muulle viihteelle ole ollut juurikaan aikaa. Kaikkien töiden ohessa olen oppinut käyttämään erilaisia laitteita ja työvälineitä jo alle kouluikäisenä. Niistä taidoista on myöhemmissä elämänvaiheissa ollut paljon hyötyä. Olen myös saanut oppia hieman vanhanaikaisia käsitöitä, kuten rukilla langan kehräämistä ja kangaspuilla mattojen tekemistä. En väitä, etteivätkö ihmiset nykyään enää edeltäviä asioita tekisi, mutta ainakin historianopettaja yläasteella hämmästeli kerrottuani, etteivät rukit ole jääneet täysin historian kirjoihin, koska ainakin me teemme kotona itse lankaa lampaanvillasta ja koirankarvoista. 


Yläasteikäisenä suhteeni mummolaani tiivistyi entisestään, kun aloin viettää siellä lomia ja viikonloppuja yksin tai enoni ja tätini kanssa. Syy lisääntyneeseen mummolassa viihtymiseeni yläasteikäisenä, löytyy murrosiästä ja itseni etsimisestä. Yläasteelle mentyäni kaveripiirit, harrastukset ja monet muutkin asiat muuttuivat. Halusin olla paljon yksin ja päästä irti arjesta. Silloin vielä mummolassani ei ollut nettiä, joten paikanvaihdos muutaman päivän ajaksi kotoani sinne muutti  todella montaa asiaa väliaikaisesti. Siellä sain todella hengähtää, sekä miettiä kuka olen ja mitä odotan tulevaisuudeltani.

Kulunut vuosi

Koirien kanssa jäällä

Viime syksynä aloimme tätini kanssa viestitellä jostakin asiasta, kunnes huomasimme, että voisimme viettää aikaa enemmän toistemme kanssa. Tätini haki minut heti seuraavana perjantaina kotoani ja lähdimme yhdessä ajamaan mummolaani, eli hänen kotitilallensa. Minun ja tätini välit eivät ikinä ole olleet huonot, mutta emme ole asuneet samalla paikkakunnalla, joten yhteisen ajan viettäminen siihen asti oli ollut melko vähäistä. Viime syksystä lähtien olemme olleet lähes joka toinen viikonloppu viettämässä aikaa yhdessä. Sen takia viimeisen vuoden aikana maatila ja sen lähiseutu onkin ollut elämässäni hyvin isossa roolissa. 

Itsensä tärkeäksi tunteminen

Teemme yhdessä tilalla paljon fyysistä työtä vuodenajasta riippuen. Teemme halkoja, istutamme ja nostamme perunoita, haravoimme ja paalaamme niitettyä heinää, levittelemme aumalle tuorerehua, hoidamme lehmiä ja koiria ja huolehdimme kahden talon siivoamisesta. Työn määrä ja työn raskaus ei kuitenkaan haittaa vaikka se joskus viekin mehut koko kropasta, koska työ antaa minulle mahdollisuuden kokea yhden kolmesta minulle tärkeimmästä tunteesta, eli saan tuntea itseni tarpeelliseksi. Se, että saan olla toiselle avuksi ja se, että kuulen kiitoksen, jolla oikeasti on merkitystä, on minulle tärkeää. Raskas työ siis vie fyysistä energiaa, mutta antaa ainakin tuplaten takaisin psyykkistä energiaa.

Itseni tärkeäksi tunteminen, muutaman päivän ajaksi maiseman vaihtaminen, arjesta pois pääseminen, sukulaisten näkeminen ja luonnon keskellä oleminen, ovat henkisen jaksamisen kannalta minulle tärkeitä asioita. Toivonkin siis, että saisin tulevaisuudessakin viettää aikaa rakkaimassa paikassani ja palata näille seuduille asumaan ammattiin kouluttautumisen jälkeen. 

Tällainen paikka on siis osittain vaikuttanut siihen, kuka minä olen ja minkälaisia elämänarvoja minulla on. 
Onko teillä jotain vastaavanlaisia paikkoja?